Tulosta jälkipolvet


Sukukirja eli Henkilön jälkeläiset -listaus edustaa sukukirjoissa yleisesti käytettyä sukutauluesitystapaa. Listausta käynnistettäessä voidaan valita, kuinka monta sukupolvea tulostetaan päähenkilöstä alkaen. Päähenkilö edustaa sukupolvea 1 ja hänen lapsensa sukupolvea 2 jne. Sukukirjaan tulostetaan oma taulu myös lapsettomalle perheelle, mikäli taulunperustaksi on valittu puoliso. Tässä yhteydessä voit haluttaessa nimetä myös sukukirjan uudelleen kirjoittamalla Lista-sanan tilalle esim. päähenkilön nimen.
Sukukirjan tulostuksessa on mahdollisuus tulostaa joko sukuhaaroittain tai sukupolvittain. Puolison esivanhempia on mahdollisuus saada mukaan tulostukseen useita sukupolvia valitsemalla sukupolvien lukumäärän kohdassa Puolison vanhempien tulostus.

Huomautusten käsittelylle on näyttö, josta voidaan valita mitkä niistä tulostetaan. Lisäksi voidaan valita laitetaanko tulostuksessa huomautus sulkuihin ja tulostetaanko se ennen vai jälkeen ko. tiedon.

Sukukirjan käynnistysasetuksista suurin osa talletetaan, joten se helpottaa ja nopeuttaa tulostuksen käynnistystä.
Kansilehti ja hakemistosivut voidaan tulostaa tarpeen mukaan ja hakemisto voidaan tulostaa joko yhdelle tai kahdelle palstalle. Sukunimihakemiston lisäksi voidaan haluttaessa tulostaa muun nimen mukainen hakemisto tai niiden yhdistelmä. Sukukirjan hakemiston ulkoasuun voi vaikuttaa myös kahdella lisäasetuksella, jotka voidaan valita ennen sukukirjan tulostusta. Toinen vaihtoehto mahdollistaa sukunimien tulostamisen isoilla kirjaimilla ja toinen estää saman sukunimen toistamisen hakemistossa.

Kuvat tulostuvat sukukirjaan, kun on valittuna valinta Valokuvat. Kuvat sijaitsevat Parametrit -näytöllä kerrotussa kuvapolku-kansiossa. Html tulostukseen käyvät pelkästään *.jpg ja *.gif kuvat.
Sukukirjan tulostuksessa voi tulostaa myös ns. alkusanat ennen ensimmäisen taulun tulostamista. Tehdään yksi kortti, johon etunimeksi esim. ALKUSANAT ja sukunimeksi vaikkapa lähtöhenkilön sukunimi. Kortin henkilötekstiin kirjoitetaan halutut alku- ja johdantotekstit. Tulostuksen käynnistysnäytöllä kerrotaan ko. kortin numero.
Sukukirjassa voidaan Taulu-sanan paikka valita lisäasetuksella Taulun väli. Oletus on kaksi tyhjää riviä ennen Taulua ja sitten nimi. Jos asetus on päällä, tulostuu yksi tyhjä, Taulu, yksi tyhjä ja nimi.
Sukukirjan tulostus suoraan kirjoittimelle voidaan ongelmatilanteiden jälkeen uusia tarpeen mukaan seuraavasti: valitaan lisäasetuksista Keskeytyneen jatko, merkitään aloitussivu ja aloitustaulu. Sivuksi valitaan sellainen sivu, jonka yläreunasta alkaa uusi taulu. Myös yksittäinen sivu voidaan tulostaa käyttämällä lisäksi sivulukumäärärajausta.
Jos sukukirja tulostetaan siten, että tulostusta rajataan sukupolvien lukumäärällä, niin viimeiselle tulostettavalle sukupolven perheelle voidaan tulostaa lasten lukumäärä. Sukukirjan tulostuksen lisäasetuksissa on vaihtoehto tälle valinnalle.
Sukukirjan tulostuksen etenemisestä kerrotaan näytön alalaidassa. Tiedoista selviää taulutiedon lisäksi sivu ja henkilöiden lukumäärä.
Sukukirjan tulostusta ja muokkausta RTF-tyylitiedoston avulla selostetaan myöhemmin tässä oppaassa.
Sukukirjaan voidaan tulostaa kenttäkohtaisia huomautus- ja lähdetietoja, esim. sukunimen, syntymäajan, -paikan, kuolinajan ja -paikan osalta. Näistä on hyötyä lähinnä tutkijalle itselleen eli voi seurata esim. kenenkä syntymäajat on tarkistettu syntyneiden luettelosta jne.

Heimo-sukukirja on sukukirjaa laajempi tulostus. Siihen voi samoihin ”kansiin” saada sukua sekä isän että äidin puolelta. Keskusikkunalla on valittuna esim. henkilö, jonka lähisukua halutaan tulostaa. Sukupolvien määrä on oletuksena 3, mutta sitä voi muuttaa mieleisekseen tarpeen mukaan. Jos valitaan tuo 3, tulostuksen lähtöhenkilöiksi tulevat silloin isoisät kummaltakin puolelta. Heistä tullaan nykypäivään tulostaen kaikki jälkeläiset.

Listalle tulostetaan Keskusikkuna ‑näytöllä olevan päähenkilön esivanhempien ja lasten sekä lastenlasten nimet sukupuun muodossa.
