Kirjatoimikunta
Redaktionsgruppen - Book Committee Vuonna 1984 julkaistu Jaakko Sarvelan tekemä sukukirja on saamassa kauan kaivatut jatko-osat. Aluksi ajateltiin, että uusi kirja tehdään Valentinin kahden vanhimman lapsen jälkeläisistä, mutta pian kävi ilmi, että heitä on mahdotonta saada mahtumaan yhteen kohtuullisen kokoiseen kirjaan. Niinpä nyt on kerättykin pääosin Valentinin vanhimman lapsen, Valporin jälkeläisiä, joista heistäkin uhkaa tulla yli 1000-sivuinen kirja. Tietojen kerääminen on kestänyt kauan, mutta nyt ollaan todella loppusuoralla > > > > > > Kirjatoimikunta teki keväällä 2011 päätöksen, että edellä mainittu uusi kirja Valporin jälkeläisistä saatetaan julkisuuteen syksyllä 2012 ! ! ! Tuolloin pidetään Luopajärven Köykkä-suku ry:n 40-vuotisjuhla ja kirjan julkistaminen tapahtuu siellä. Asiasta kerrotaan lisää jäsenille lähetettävässä jäsentiedotteessa vuoden 2012 alkupuolella. Tämä Valporin kirja tullaan rajaamaan niin, että sellainen perhe, jonka vanhin lapsi on syntynyt ennen vuotta 1900, saa vielä oman taulunsa. Tällä tavalla uusiin kirjoihin tulee neljä tai viisi sukupolvea lisää köykkäläisiä. Seuraava kirja tehdään Simunan jälkeläisistä. Valentinin nuorempien lasten, Sannan, Marketan, Maijan, Liisan, Matin ja Niileksen jälkeläisiä on näillä näkymin huomattavasti vähemmän, joten ehkä ei tarvita jokaiselle omaa kirjaa. Uusien sukukirjojen tekemiseksi muodostettu toimikunta aloitti pitkän urakkansa jo vuonna 1997 seitsemän hengen voimin, joukko on hieman tämän jälkeen kasvanut, mutta myös sen jälkeen kutistunut. Edelleen kaikki lisäapu otetaan suurella kiitoksella vastaan. Jos olet kiinnostunut osallistumaan tutkimustyöhön kirjan hyväksi, tai jos sinulla jo on valmista tietoa, ota yhteyttä. Pieneltäkin tuntuva, muutamankin sukupolven mittainen, valmiiksi tutkittu ja tarkistettu pätkä säästää aikaamme monta tuntia ja tuo seuraavien kirjojen ilmestymispäivää lähemmäksi. Näin vältytään myös siltä, että etsitään samoja tietoja moneen kertaan ja kiire kun on, virheitäkin päätyy kirjaan asti helpommin. Kirjan teossa käytetään Luhtasaaren Sukujutut -ohjelmaa, mutta kaikki muillakin sukututkimusohjelmilla tallennetut tiedot sekä vanhalla kunnon kynä ja paperi menetelmälläkin kirjatut tiedot ovat yhtä arvokas apu. Kirjatoimikunta on laatinut ohjeet tietojen kirjausten yhdenmukaistamiseksi. Kirjoihin tarvitaan luonnollisesti myös kuvamateriaalia, joten jos hallussasi on Köykkä-suvun kuvia, ota yhteyttä Lauri Rantamäkeen. Kirjoihin kaivataan kuvia sukuun kuuluvista henkilöistä 1900-luvun alkupuolelta ja tietenkin myös vanhempia kuvia, jos sellaisia löytyy. Tervetulleita ovat myös kuvat suvun asuttamista taloista. Kirjatoimikunnan ydinjoukko:
Susanna Perttelintytär Luhtanen (s. 1.11.1822) emännöi Mäntylässä v. 1846-1886. Oikealla Mäntylän päärakennus, joka on rakennettu n. 1830. Etualalla oleva pienempi talo on rakennettu 1870 -luvulla Susannalle ja Jaakolle syytinkitaloksi. On epävarmaa, onko kuvassa Susanna, vaiko hänen sisarensa Helena, myöhemmin Annala ja "Koiviston Mumma". Jos joku tietää varmuudella, ottakoon yhteyttä kirjatoimikunnan puheenjohtajaan terhi_rintala(ät)netikka.fi |