SUKUTUTKIMUKSEN EDISTYMINEN VUOSINA 2002-2005

Sukuseuramme on jatkanut sukumme tutkimusta edellisessä kokouksessa saamamme tehtävän mukaisesti. Tutkimuksen pääkohteeksi olemme valinneet sukukirjamme taulun 6 perheen, jossa Jyväskylän Lahden taloon on tullut vävyksi Juho Juhonpoika Parkkola avioituen 1758 Eeva Jaakontytär Lahden kanssa.

Tuohon aikaan mainitaan Jyväskylässä Lahden talon, Haukkalan ja Mannisen olleen eräitä pitäjän keskeisimpiä taloja. Kaikki nämä kuuluvat sukuumme erittäin laajan naimakauppojen verkoston kautta.

Samassa yhteydessä on jouduttu tutkimaan myös Juhon ja Eevan muiden lasten perheiden myöhempää historiaa, joissa niissäkin on suuria aukkoja.

Alla on lueteltu tärkeimpiä tutkinnan kohteina olevia keskisuomalaisia taloja ja niiden sukuun kuuluvia esivanhempiamme. Jos arvelet itse olevasi heidän jälkeläisiään ja olet kiinnostunut sukusi historiasta, niin otapa yhteyttä Erkki Manniseen, osoite: Koivumäentie 29 a3, 01230 VANTAA tai Erkki Manninen.

Jos haluat liittyä sukuseuraamme, niin tulosta tältä sivustolta sukuseuramme vuositiedote ja täytä sen ilmoittautumiskaavake ja maksa jäsenmaksu 6 euroa tilillemme. Jos lisäksi haluat osallistua kesäiseen tapahtumaamme Koskenpään Rantapirtillä, maksa tällöin osallistumis-maksu 22 euroa, eli yhteensä 28 euroa yhdeltä henkilöltä. Jos koko perheesi haluaa liittyä sukuseuraan, niin jäsenmaksu on 10 euroa ja esimerkiksi kahden henkilön osallistuminen kesätapahtumaan tulee siis maksamaan 56 euroa.

Tilinumero: 572207-221399 Parkkoloiden Sukuseura ry.

Mikäli et halua liittyä sukuseuraan, mutta haluat kuitenkin tutustua sukuun ja historiaasi, on osallistumismaksu henkeä kohden 30 euroa. Molemmissa tapauksissa osallistumismaksu sisältää ruokailun Rantapirtillä.

Älä pelkää ottaa yhteyttä: Erkki Manninen Koivumäentie 29a3 01230 VANTAA puh 050-3218971.

Nyt tutkittuja taloja ja eräitä niiden asukkaita ovat:

Jyväskylän MANNILA:
- Aleksi Juhonpoika Manninen (s. 1857, k. 1906)

Jyväskylän HAUKKALA:
- Sulo Hermanninpoika Haukkala (s. 1875, k. 1940)

Jyväskylän RITONIEMI:
- Juhio Kallenpoika Hinkkanen (s. 1864)

Jyväskylän PUUPPOLA:
- Matti Juhonpoika Puupponen os. Manninen (s. 1804) Hedvig Matintytär Puupponen
- Johannes Matinpoika Puupponen (s.1844)
- Pekka Juhonpoika Puupponen (s. 1871) muutti Ouluun.
- Alliina Juhontytär Reiman os. Puupponen (s. 1880)

Laukaan Kuukkanen ALATALO:
- Hugo Juhonpoika Kuukkanen (s. 1877)

Koskenpään PUONNAS:
- Roosa Puonnas (s. 1855, k. 1915)

Koskenpään HONKANEN:
- Otto Simonpoika Honkanen, os. Manninen (s. 1841, k. 1899)

Keuruun HOSKARI
- Sulo Aatto Hoskari (s.1896)

Laukaan AHLBACKA:
- Alma Kallentytär RIIPINEN os. Puonnas (s. 1883, k. 1959)

Äänekosken (Laukaan) PÖLKKI:
- August Augustinpoika Pölkki (s. 1877)

Äänekosken (Laukaan) KUHNO:
- Otto Esanpoika Kuhno (s. 1875)

Petäjäveden TIKKA:
- Vilhelmiina Simontytär Tikka os. Manninen (s. 1839) & Joachim Matimpoika Tikka (s.1825)

Petäjäveden LEMETTILÄ
- Iida Adele Kallentytär Lemettilä os. Puonnas s.1872

Jyväskylän YLÄ-KIRRI eli EEROLA
- Henrika Juhontytär Ristolainen (s. 19.4.1855, k. 1905)
- Aina Maria Kaistinen (s. 5.9.1872)

Jyväskylän REIJU
- Henrika Juhontytör Reiju os. Manninen (s. 1832) & Juho Juhonpoika Reiju (s. 1826)
- Olga Juhontytär Kaunikkala (s. 1869)
- Johanna Juhontytär Östman os. Reiju (s. 1863) & Johannes Östman

Jyväskylän SYSMÄLÄINEN
- Vilppu Simonpoika Sysmäläinen (s. 1756)
- Tobias Vilpunpoika Sysmäläinen, Hakala (s. 1809)

Jyväskylän HÄKKINEN
- Joonas Matinpoika Häkkinen (s. 1845)

Jyväskylän HAKALA
- Tobias Salomoninpoika Hakala (Hagelin) (s. 1833)

Jyväskylän SIPILÄ
- Liisa Juhontytär Sipilä os. Lahti (s. 1765) & Juho Sipinpoika Sipilä (s. 1761)

Toivakan SOUKKA
- Henrika Juhontytär Soukkanen os. Haukkala (s. 1834, k. 1880)

Saarijärvi ISO-AHOLA:
- Vilppu Antinpoika Rutanen (s. 1778) & Esteri Juhontytär Lahti (s.1780)

Korpilahti, RIITASUO:
- Johan Kallenpoika Rimpi (s. 1864)

Jyväskylän SURVO:
- Jeremias Heikinpoika Puure (s.1846)

Toivakka SOUKKA:
- Vilppu Erkinpoika Soukkanen (s. 1833)

Toivakka VALKEISENPÄÄ:
- Joonas Kaarlenpoika Valkeinen (s.1857)
- Viktopr Joonaksenpoika Valkeinen (s. 1887)

Jyväskylä PURU:
- Kalle Juhonpoika EKONEN (s. 1864)

Laukaa ALATALO:
- Juho Jeremiaanpoika Kuukkanen (s. 1842)

Ymmärtänette, että kaikkia emme tähän ole voineet asettaa, mutta valitut edustavat sukujaan niin, että heistä toivottavasti voi sukuyhteytensä tunnistaa.

Toki toivotamme tervetulleiksi kaikki ne, jotka jostakin muusta sukuyhteydestä tunnistavat kuuluvansa sukuumme ja mahdollisesti myös sukuseuramme jäseniksi.

 

SUKUSEURAN HALLITUS